Hyvä tästä tulee

Semifinaalit lähestyvät. Aivan oikein, lähestyvät ne Taitaja2021-finaalitkin. Olemme uuden edessä. Monet kokeneetkin toimijat ovat vähintäänkin hämmentyneitä siitä, miten tämä kaikki tulee menemään ja miten tässä onnistumme. Lyhyt vastaus olisi tietenkin, että hyvin kaikki menee ja me onnistumme yhdessä.

Mutta huoli on ymmärrettävä ja joiltakin osin aiheellinenkin. Semifinaalien läpivientiin on aiemmin menty totutulla kaavalla; haetaan semifinaalia, saadaan semifinaalit ja on annettu resurssia niiden järjestämiseen. Semifinaalien järjestäjistä on ollut lista, ja järjestäjille on ollut helppo informoida yhteisesti tulevista kisoista. Taitaja-toimisto on lähettänyt järjestäjille ohjeita, on lähetetty muun muassa yhteinen kutsupohja semifinaaleihin. On koulutettu järjestämiseen ja arviointiin, sekä tuomarikoulutukset ja päätuomarikoulutukset on käyty joka vuosi läpi. Mutta nyt kaikki on muuttunut aivan toisenlaiseksi.

Semifinaalit kilpailijoiden omissa oppilaitoksissa

Koronarajoitteet, suositukset ja yhteiset ohjeet ovat asettaneet koko Taitaja-kentän uuteen asentoon. Ei voidakaan kokoontua isoihin semifinaaleihin, ei voida kutsua koko Suomesta eikä edes lähialueelta ketään oman koulun ulkopuolista kilpailijaa mukaan. Tämän kierroksen toteutuksessa kukin huoltajaopettaja järjestää semifinaalin ja kutsuu oman tai omat opiskelijansa, jos heitä on ko. lajissa useampia ilmoitettuja samasta oppilaitoksesta. Nyt kukin semifinaalin järjestäjä vastaa myös arvioinnista ja sen oikeellisuudesta. Uusi tilanne on siis varsin haastava, ja me kaikki olemme ensimmäistä kertaa tällaisessa tilanteessa.

Kaikesta tästä hämmennyksestä huolimatta me voimme vastata ”Miten tämä kaikki tulee menemään?” –kysymykseen, että hyvin tämä menee. Jokainen tekee parhaan mahdollisen semifinaalin ja arvioi oikeudenmukaisesti. Jokainen toimii annettujen ohjeiden ja varsinkin oman lajinsa sovittujen käytänteiden mukaan, niin miksipä tämä kaikki ei menisi hyvin, menee se.

Finaalista päätös tammikuun lopussa

Finaaleja ajatellen olemme tehneet kolme erilaista suunnitelmaa: A-, B- ja C-suunnitelmat. Näistä me teemme yhdessä Skills Finlandin kanssa valinnan ja päätöksen suunnitelmasta tammikuun viimeisellä viikolla. Sen jälkeen kirjoittelen lisää valinnasta ja finaalikilpailujen tilanteesta.

Nyt rohkeasti kohti semifinaaleja. Me luotamme omaan ja muiden tekemiseen. Emme etsi, emmekä hae heikkoja kohtia, joita järjestelmässä mahdollisesti on, vaan luotamme vahvuuksiin, joita tässä on huomattavasti enemmän. Ehdimme puida heikkouksia sitten kierroksen jälkeen ja korjata niitä seuraavaa kierrosta silmällä pitäen.

Toivotan intoa, voimaa ja positiivista mieltä semifinaalien läpiviemiseen 1. – 5.2.2021. Hyvä tästä tulee!

Samppa
kilpailujohtaja
0400 330 587
sauli.jaara@osao.fi

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

WinNova – tutustu ensi vuoden Taitajiin

Teemalla #työniloa vuoden päästä Satakunnassa – Tervetulloo Porrii 16.-19.5.2022! Satakunnassa […]

GROHE mukana Taitaja-tapahtumassa

GROHE on perustettu vuonna 1936 ja on tänä päivänä Euroopan […]

Vastuullisuus ohjaa Vähälän toimintaa

Vähälä Yhtiöt on logistiikka-alan edelläkävijä Suomessa. Vuonna 1937 perustetusta yhden […]

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit

  • Lapin koulutuskeskus Redun logo. Linkki Redun verkkosivuille.
  • Ammattiopisto Lappian logo. Linkki Lappian verkkosivuille.
  • Koulutuskeskus Jedun logo. Linkki Jedun verkkosivuille.
  • Oulun Palvelualan Opiston logo. Linkki OPAO:n verkkosivuille.
  • Ammattiopisto Luovin logo. Linkki Luovin verkkosivuille.
  • Suomen Diakoniaopiston logo. Linkki Suomen Diakoniaopiston verkkosivuille.
  • Skills Finlandin logo, linkki Skills Finlandin verkkosivuille.