
303
Kauneudenhoito
Tämän lajin tehtävät perustuvat hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkintoon. Perustutkinnon ammattinimikkeet ovat kosmetologi, kosmetiikkaneuvoja, ja parturi-kampaaja.
Työpaikka voi olla osaamisalasta riippuen esimerkiksi kauneushoitolassa itsenäisenä yrittäjänä, toisen palveluksessa tai vuokrapaikalla, hoitolassa, kylpylässä sekä myynti- tai konsultointitehtävissä.
Aikataulut ja info
Semifinaali
Tiedot ja aikataulut julkaistaan joulukuussa 2026.
Finaali
Tiedot ja aikataulut julkaistaan helmikuussa 2027.
Yleiskuvaus kilpailulajista
Kauneudenhoitoalan kilpailulaji perustuu hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon kiitettävän tason ammattitaitovaatimuksiin.
Kauneudenhoitoalan ammattilaisen tehtäviin kuuluu ihon kokonaisvaltainen hoitaminen sekä asiakkaan ohjaaminen ihon itsehoidossa ja tuotteiden käytössä. Alan keskeisiä osaamisalueita ovat asiakaspalvelu, erilaisten hoitojen toteuttaminen sekä myynti- ja markkinointiosaaminen.
Taitaja-kilpailussa kilpailija toteuttaa erilaisia kauneudenhoitoalan hoito- ja palvelukokonaisuuksia työelämää vastaavissa asiakastilanteissa. Kilpailutehtävissä arvioidaan teknisen osaamisen lisäksi asiakaspalvelua, palvelukokonaisuuksien suunnittelua ja toteutusta, tuotteiden ja palveluiden suosittelua sekä työskentelyn laatua ja ammattimaisuutta.
Kilpailutehtävät voivat sisältää esimerkiksi kasvohoitoja, jalka- ja käsihoitoja, ihokarvojen poistoa, vartalohoitoja, hemmotteluhoitoja sekä meikkauspalveluja.
Tehtävät pohjautuvat seuraaviin tutkinnon osiin:
hius- ja kauneudenhoitoalan asiakaspalvelu ja myyntityö
- hius- ja kauneudenhoitoalan asiakaspalvelu ja myyntityö
- hius- ja kauneudenhoitoalan yrittäjämäinen toiminta
- kasvohoitokokonaisuuksien toteuttaminen
- jalka- ja käsihoitokokonaisuuksien toteuttaminen
- ihokarvojen poistaminen
- meikkauspalveluissa toimiminen
- vartalohoidoissa toimiminen
- hemmotteluhoidoissa toimiminen
Kilpailutehtävät ovat työelämälähtöisiä ja vastaavat alan käytännön työtehtäviä. Kilpailutehtäviä voidaan hyödyntää osaamisen osoittamisessa.
Kilpailu on yksilökilpailu.
Osaamisvaatimukset
Kilpailulajin osaamisvaatimukset perustuvat ammatillisen perustutkinnon kiitettävän tason osaamiseen sekä Taitaja-kilpailun yhteisiin teemoihin. Lajin sisältö, tarkemmat osaamisvaatimukset ja kilpailun suunnittelua ohjaavat yleiset periaatteet on kuvattu lajin teknisessä kuvauksessa.
Tehtäväpankki
Esimerkkitehtävä
Kauneudenhoidon vuoden 2024 finaalissa tehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa asiakkaalle kasvohoito. Kasvohoitoon sisältyi alkupuhdistus ja ihon kunnon analyysi, tilanteeseen sopivien tuotteiden valinta ja hoitotoimenpiteen suorittaminen ohjeiden mukaisesti. Hoito sisälsi 12 minuuttia kestävän kasvojen, kaulan sekä kaulan ja rinnan yläosan hieronnan ja lisäksi silmäkulmien ja -ripsien kestovärjäyksen ja muotoilun. Lopuksi laadittiin koti- ja jatkohoitosuositus hoidon jälkeiseen kasvonhoitoon. Tehtävän arviointikriteereinä olivat työn laatu, asiakaslähtöisyys ja hygienia.
Tämä ja muut menneiden Taitaja-tapahtumien tehtävät löytyvät Skills Finlandin Taitaja-tehtäväpankista.
Lajivastaavat

Sari Männistö-Ojainmaa
Keuda
Lajiohjausryhmä
- Johanna Nukala (päätuomari), johanna.nukala@vamia.fi
- Mirka Ahola, Suomen Kosmetologien Yhdistys ry (SKY)
- Minna Helkiö, Sirowa Oy
- Kati Hilska, Riveria
- Maggi Kuusisto, Rohdos- Ala
- Anna Kylä-Kaila, Opetushallitus
- Sanna Lehikoinen, Riveria
- Minna Lindqvist, Stadin ammattiopisto
- Marika Lundahl, Careeria
- Eerika Rautiala, Sky Beauty Oy
- Katja Viljamaa, Keuda



