GROHE mukana Taitaja-tapahtumassa

GROHE on perustettu vuonna 1936 ja on tänä päivänä Euroopan suurin ja maailman johtava yhden tuotemerkin alla toimiva vesi- ja suihkutuotteiden valmistaja. Panostus innovaatioihin ja tuotekehitykseen on ollut yksi avain menestykseen. Laatu, teknologia, muotoilu ja kestävä kehitys – nämä neljä arvoa kuvailevat sitoutumistamme poikkeuksellisten kokemuksien luomiseen. Olemme asettaneet itsellemme korkeat laatuvaatimukset taataksemme GROHE-tuotteiden miellyttävän käytön ja kestävyyden.

GROHE on ollut mukana toteuttamassa Taitaja-tapahtumaa jo useana vuonna ja tänäkin vuonna olemme yhteistyökumppanina putkilinjalla. Olemme tukeneet tapahtumaa lahjoittamalla kilpailuun tarvittavat asennettavat tuotteet sekä työpaidat niin finalisteille, kuin lajin tuomareille.

GROHE tekee oppilaitosyhteistyötä useissa eri maissa, niin myös Suomessa. Näin haluamme varmistaa, että tulevaisuuden työntekijät pääsevät tutustumaan tuotteisiimme ja ratkaisuihimme jo opiskeluaikanaan. 

Toivomme, että jokainen finalisti Säteilee taitoa!

Teksti: Grohe

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

WinNova – tutustu ensi vuoden Taitajiin

Teemalla #työniloa vuoden päästä Satakunnassa – Tervetulloo Porrii 16.-19.5.2022! Satakunnassa […]

Vastuullisuus ohjaa Vähälän toimintaa

Vähälä Yhtiöt on logistiikka-alan edelläkävijä Suomessa. Vuonna 1937 perustetusta yhden […]

Ammatilliset opettajat – tekijöiden taustalla!

Matka oman alan valtakunnan ykkösosaajaksi voi alkaa monella tapaa. Opettaja […]

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit

  • Lapin koulutuskeskus Redun logo. Linkki Redun verkkosivuille.
  • Ammattiopisto Lappian logo. Linkki Lappian verkkosivuille.
  • Koulutuskeskus Jedun logo. Linkki Jedun verkkosivuille.
  • Oulun Palvelualan Opiston logo. Linkki OPAO:n verkkosivuille.
  • Ammattiopisto Luovin logo. Linkki Luovin verkkosivuille.
  • Suomen Diakoniaopiston logo. Linkki Suomen Diakoniaopiston verkkosivuille.
  • Skills Finlandin logo, linkki Skills Finlandin verkkosivuille.