401 Huonekalupuuseppä

Tämän lajin tehtävät perustuvat puuteollisuuden ja taideteollisuuden perustutkintoihin. Perustutkinnon ammattinimikkeet ovat puuseppä ja artesaani.

Työpaikka voi olla osaamisalasta riippuen esimerkiksi puurakenneosia valmistavassa yrityksessä, saha- ja puulevyteollisuuden valmistus- ja jatkojalostustehtävissä, puusepän- ja huonekalutehtaalla, verstaalla tai itsenäisenä yrittäjänä.

#taitaja2021 #huonekalupuuseppä

Yleiskuvaus kilpailulajista

Kilpailussa valmistetaan tyypillinen huonekalu. Kilpailijan osaa käyttää puusepänalan peruskoneita ja käsityövälineitä sekä CNC -konetta tarkoituksenmukaisesti sekä työturvallisesti ja hän osaa myös valita tehtävään sopivan työjärjestyksen. Valmiin työn tulee olla mittatarkka ja laatuvaatimukset täyttävä huomioiden aikataulu. Valmiin tuotteen tulee olla laadukas ja myyntiin kelpaava.

Kilpailutyö valmistetaan kilpailupaikalla olevista materiaaleista piirustusten ja työohjeen mukaisesti. Lajin perusteena ovat puuteollisuuden- tai taideteollisuusalan perustutkinto. Kilpailutehtävät pohjautuvat tutkinnon perusteiden kiitettävän tason vaatimuksiin. CNC -koneen ohjelmointiin ja käyttöön annetaan erillistä koulutusta.

Kilpailu on yksilökilpailu ja ikärajaton. Ikärajattomiin lajeihin osallistuvien tulee olla ammatillisen perustutkinnon opiskelijoita. 

Osaamispisteet

  • semifinaali 1 osp., finaali 3 osp.
  • kilpailijan koulutuksen järjestäjä päättää opintokokonaisuuden, johon semifinaalin tai finaalin sisältö sopii
  • valmentautumisen laajuuden ja opintokokonaisuuden määrittää kilpailijan koulutuksen järjestäjä

Osaamisvaatimukset

Ammattitaitovaatimukset (tutkinnon perusteiden kiitettävä taso, sisältää tehtävämoduulien ammattitaitovaatimukset).

Menestyvä kilpailija hallitsee puuteollisuuden- tai taideteollisuusalan perustutkinnon sisällöt:

  • huonekaluteollisuuden koneistus-, heloitus-, kokoonpano ja viimeistelytyöt
  • CNC- ohjelmoinnin perusteet
  • työkuvat ja -määräimet
  • työturvallisuus
  • tuotteen valmistaminen
  • asiakaslähtöinen valmistaminen
  • yrittäjyyden keskeiset asiat ja ammattietiikka
  • kestävän kehityksen keskeiset asiat
  • työergonomia


Taitovaatimukset:

  • piirustustenlukutaito
  • osaluettelon teko
  • puuntyöstön perusmenetelmien ja -rakenteiden hallinta
  • materiaalituntemus
  • perustyövälineiden ja perustyöstökoneiden hallinta
  • käsityövälineet ja -koneet
  • huonekaluteollisuuden koneistus-, heloitus-, kokoonpano ja viimeistelytyöt
  • CNC -koneen käyttö ja ohjelmointi
  • työturvallisuus
  • kalusteen viimeistelyn perusteet
  • asiakaslähtöinen valmistaminen

Kilpailija voi itse valita käyttämänsä työmenetelmät ja koneet.

Lajivastaavat

Lajiohjausryhmä

  • Reima Mäntyranta, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Jedu
  • Tero Marttila,  Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Jedu
  • Marko Varjos, Koulutuskeskus Salpaus
  • Jaakko Järvi, Puulon Oy
  • Vesa Kupila, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Luksia
  • Jouni Aho, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
  • Kari Murro, Länsirannikon Koulutus Oy WinNova
  • Petri Pöysti, Länsirannikon Koulutus Oy WinNova

Lajin yhteistyökumppanit

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit

  • Lapin koulutuskeskus Redun logo. Linkki Redun verkkosivuille.
  • Ammattiopisto Lappian logo. Linkki Lappian verkkosivuille.
  • Koulutuskeskus Jedun logo. Linkki Jedun verkkosivuille.
  • Oulun Palvelualan Opiston logo. Linkki OPAO:n verkkosivuille.
  • Ammattiopisto Luovin logo. Linkki Luovin verkkosivuille.
  • Suomen Diakoniaopiston logo. Linkki Suomen Diakoniaopiston verkkosivuille.
  • Skills Finlandin logo, linkki Skills Finlandin verkkosivuille.