302 Hiusmuotoilu

Tämän lajin tehtävät perustuvat hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkintoon. Perustutkinnon ammattinimikkeet ovat kampaaja, kosmetiikkaneuvoja, kosmetologi ja parturi.

Työpaikka voi olla osaamisalasta riippuen esimerkiksi kampaamossa tai parturissa itsenäisenä yrittäjänä, toisen palveluksessa tai vuokrapaikalla, hoitolassa, kylpylässä, sekä myynti-, koulutus- tai konsultointitehtävissä.

#taitaja2021 #hiusmuotoilu


Finaali

Sivu julkaistaan maaliskuussa 2021.

Tulokset

Finaalin tulokset julkaistaan 20.5.2021.

Yleiskuvaus kilpailulajista

Lajin kilpailutehtävät pohjautuvat hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon parturin ja kampaajan osaamisalan kiitettävän tason vaatimuksiin sekä työelämän vaatimuksiin nuorelle työntekijälle. Tutkintonimikkeenä on parturi ja/tai kampaaja.

Parturi ja kampaaja osaa palvella asiakasta monipuolisesti erilaisissa hiusten ja parran käsittelyissä. Asiakaspalvelutaitojen lisäksi hyvä tuotetuntemus sekä työ- ja asiakasturvallisuudesta huolehtiminen ovat osaamisen ydintä. Ammatissa korostuu myös yrittäjyys.

Kilpailutehtävät ovat tutkinnon perusteiden mukaisia ja vastaavat työelämässä tarvittavaa osaamista. Kilpailutehtäviä voidaan hyödyntää tutkinnon osaamisen osoittamisessa.

Kilpailu on yksilökilpailu.

Osaamisvaatimukset

Hiusmuotoilun osaamisalueet:

  • myyntityö ja asiakaslähtöinen palvelu hius- ja kauneudenhoitoalalla
  • kampaajapalvelut
  • parturipalvelut
  • juhla- ja teemakampauspalvelut
  • värjäyspalvelut
  • rakennekäsittelypalvelut

Menestyvä kilpailija osaa lisäksi:

  • parturin ja kampaajan työn teknisen ja taiteellisen osaamisen
  • suunnitella ja toteuttaa alan tehtäviä itsenäisesti
  • palvella asiakkaita
  • myydä ja markkinoida tuotteita ja palveluja
  • työtä ohjaavan teorian
  • työskennellä turvallisesti, hygieenisesti ja ergonomisesti
  • työskennellä taloudellisesti kestävää kehitystä noudattaen
  • työskennellä eettisiä ja esteettisiä periaatteita noudattaen

Lajiohjausryhmä

  • Tiina Jaako-Koivisto, Koulutuskuntayhtymä OSAO
  • Tiina Koski, Koulutuskuntayhtymä OSAO
  • Terhi Katajamäki, Länsirannikon Koulutus Oy WinNova
  • Teija Österlund, Sataedu
  • Lili Heikkinen, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
  • Taneli Ylinen, Stadin ammatti- ja aikuisopisto
  • Heli Råglund, Stadin ammatti- ja aikuisopisto
  • Eeva Heikkilä, Suomen Hiusyrittäjät
  • Sari Lehti, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria
  • Lea Saari, Sokos Hyvä Olo Oulu
  • Sanna Rovanperä, Hiuslegenda
  • Anna Sarpio, Opetushallitus
  • Tiina Korkeakoski, Miraculos Oy
  • Henna Kuikka, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia
  • Auli Maunuvaara, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

Lajin yhteistyökumppanit

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit

  • Lapin koulutuskeskus Redun logo. Linkki Redun verkkosivuille.
  • Ammattiopisto Lappian logo. Linkki Lappian verkkosivuille.
  • Koulutuskeskus Brahen logo. Linkki Brahen verkkosivuille.
  • Koulutuskeskus Jedun logo. Linkki Jedun verkkosivuille.
  • Oulun Palvelualan Opiston logo. Linkki OPAO:n verkkosivuille.
  • Ammattiopisto Luovin logo. Linkki Luovin verkkosivuille.
  • Suomen Diakoniaopiston logo. Linkki Suomen Diakoniaopiston verkkosivuille.
  • Skills Finlandin logo, linkki Skills Finlandin verkkosivuille.