312 Matkailu

Tämän lajin tehtävät perustuvat matkailualan perustutkintoon. Perustutkinnon ammattinimikkeet ovat vastaanottovirkailija, matkailupalvelujen tuottaja ja matka-asiantuntija.

Työpaikka voi olla osaamisalasta riippuen esimerkiksi majoitus-, ravitsemis-, matkailupalvelujen asiakaspalvelu-, myynti- ja neuvontatehtävissä sekä ohjelmapalvelujen järjestämistehtävissä erilaisissa matkailuyrityksissä.

#taitaja2021 #matkailu

Yleiskuvaus kilpailulajista

Matkailualan perustutkinnon suorittanut toimii yhteiskuntavastuullisesti, myynti- ja markkinointihenkisesti sekä asiakaslähtöisesti kaikissa matkailijan palveluketjun vaiheissa.

Hänellä on hyvä käytös, hyvät ihmissuhde-, kieli- ja vuorovaikutustaidot, sekä eri kulttuurien tuntemus. Matkailualan perustutkinnon suorittanut työskentelee kestävän toimintatavan mukaisesti, toimii työssään luotettavasti sekä noudattaa matkailualan säädöksiä ja turvallisuusmääräyksiä. Hän toimii matkailualan asiantuntijana toimialan eri suunnittelu- ja toteuttamistehtävissä.

Matkailualan perustutkinnon suorittanut suunnittelee työtään sekä osaa työskennellä itsenäisesti ja työryhmässä. Hän toimii työssään luovasti, joustavasti, vastuuntuntoisesti, oma-aloitteisesti ja hänellä on hyvät ongelmanratkaisutaidot ja tilannetaju. Hän on perehtynyt kansainväliseen ja kotimaiseen matkailuelinkeinoon seuraten matkailualan mahdollisuuksia ja alan kehitystä, kehittäen myös omaa työtään ja työskentelyään eri toimijoiden kanssa.

Matkailualan perustutkinnon suorittanut toteuttaa, tuotteistaa ja opastaa erilaisia elämyksellisiä matkailutuotteita ja -palveluja. Hän markkinoi ja myy matkailutuotteita ja -palveluja asiakassegmenttien mukaisesti, toimien kustannustehokkaasti työpaikan ja sen toimintaympäristön liikeidean, paikallisen kulttuurin ja matkailutrendien mukaan.

Lajin kilpailutehtävät pohjautuvat matkailualan perustutkinnon kiitettävän tason vaatimuksiin. Tehtävien laadinnassa tehdään yhteistyötä työelämän kanssa ja tehtävien suunnittelussa on otettu huomioon matka-asiantuntijan, vastaanottovirkailijan ja matkailupalvelujen tuottajan osaamisohjelman opintoja

Kilpailu on parikilpailu.

Osaamisvaatimukset

Kilpailija pukeutuu yrityksen sääntöjen mukaisesti tilanteeseen sopivalla tavalla. Hallitsee asiakaspalvelu- ja myyntitilanteet sekä kartoittaa asiakkaan tarpeet, suunnittelee sekä toteuttaa erilaisia matkailupalveluja. Kilpailija esittelee asiakkaan tarpeita vastaavia palveluja sekä palvelee asiakkaita asiakaslähtöisesti kulttuuritaustat huomioon ottaen sekä toteuttaa kiitettävästi matkailuyrityksen palvelulupauksen. Kerää asiakkailta palautetta ja osaa kehittää toimintaansa palautteen mukaan.

Kilpailija selviytyy asiakaspalvelutilanteista molemmilla kotimaisilla kielillä sekä yhdellä vieraalla kielellä (englanti). Kilpailijan työskentely on taloudellista ja laadukasta, hyvin organisoitua, yrittäjämäistä ja oma-aloitteista. Kilpailutehtävät on suoritettu oikein laittein ja välinein työturvallisuus huomioiden. Kilpailija huolehtii oma-aloitteisesti ja aktiivisesti myös toiminta- ja työkyvystään. Kilpailut ja niiden aikana suoritettavat tehtävät tunnustetaan mahdollisimman laajasti osaksi opintoja ja näyttöjä. Kilpailijan on mahdollista antaa ammattiosaamisen näyttö semifinaalin tai finaalin yhteydessä.

Lajiohjausryhmä

  • Kimmo Siuruainen, Lapin koulutuskeskus REDU
  • Mari Murtola, Lapin koulutuskeskus REDU
  • Elina Maukonen, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
  • Jarmo Kuosmanen, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
  • Pia Suihko, Lapin koulutuskeskus REDU
  • Johanna Palmgren, Sataedu
  • Sari Syrjälä, Länsirannikon Koulutus Oy WinNova
  • Juha Kolehmainen, Scandic Hotels
  • Maria Kursu, Koulutuskuntayhtymä OSAO
  • Anu Loukkola-Salo, Koulutuskuntayhtymä OSAO
  • Matti Simi

Lajin yhteistyökumppanit

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit

  • Lapin koulutuskeskus Redun logo. Linkki Redun verkkosivuille.
  • Ammattiopisto Lappian logo. Linkki Lappian verkkosivuille.
  • Koulutuskeskus Jedun logo. Linkki Jedun verkkosivuille.
  • Oulun Palvelualan Opiston logo. Linkki OPAO:n verkkosivuille.
  • Ammattiopisto Luovin logo. Linkki Luovin verkkosivuille.
  • Suomen Diakoniaopiston logo. Linkki Suomen Diakoniaopiston verkkosivuille.
  • Skills Finlandin logo, linkki Skills Finlandin verkkosivuille.