Vastuullisuus ohjaa Vähälän toimintaa

Vähälä Yhtiöt on logistiikka-alan edelläkävijä Suomessa. Vuonna 1937 perustetusta yhden miehen kuljetusliikkeestä on kasvanut täyden palvelun logistiikkakonserni, jolla on DB Schenkerin partnerina maailmanlaajuinen verkosto.

Vähälässä kaiken toiminnan perustana on vastuullisuus. Se tarkoittaa kokonaisvaltaista välittämistä työntekijöiden hyvinvoinnista, asiakkaiden tarpeista, opiskelijayhteistyöstä ja puhtaammasta tulevaisuudesta.  

”Vastuullisena toimijana olemme sitoutuneet kasvattavaan ja työelämään tukevaan opiskelijayhteistyöhön”, kertoo Vähälä Yhtiöiden kehittämispäällikkö Johanna Holkko. Jotakin sitoutuneisuudesta kertonee sekin, että Vähälä Yhtiöiden ja DB Schenkerin yhteiskumppanuus Taitaja -tapahtumissa on kestänyt jo yli vuosikymmenen.

”Haluamme tarjota erilaisia kasvun mahdollisuuksia opiskelijoille. Meillä opiskelijayhteistyössä noudatetaan työhönoton periaatteita, koska näemme jokaisen alaa opiskelevan mahdollisena työntekijänämme”, kertovat Holkko ja DB Schenkerin oppilaitosyhteistyöstä ja koulutuksista vastaava Sini Karosvuo.
”Taitaja -tapahtumissa mukana oleminen on meille kunnia-asia ja haluamme mukana olollamme viestiä alan opiskelijoille, että haluamme hyvät tekijät meille töihin”, Holkko ja Karosvuo jatkavat.

Yhteistyötä yli yhtiörajojen

Työelämä kehittyy nopeaa tahtia. Työtehtävät ja työn tekemisen muoto muuttuvat. Uusia toimintatapoja syntyy ja vanhat muokkaantuvat – tai katoavat. Jatkuva uuden oppiminen ja toimintojen kehittäminen ovat välttämättömiä asioita.

Vähälä Yhtiöiden ja DB Schenkerin kumppanuus on alkanut 1950-luvulta. Pitkä yhteinen historia on hionut yhteistyöstä saumattoman, myös henkilöstön näkökulmasta.

”Pyrimme aina mahdollisuuksien mukaan huomiomaan muuttuvat elämäntilanteet. Toimimme ketjuna valtakunnallisesti ja DB Schenker avaa ovet maailmalle”, Holkko kertoo.

Kumpikin yhtiö tarjoavat logistiikka-alan tehtäviä monipuolisesti. Elämän muutokset saattavat viedä toiseen kaupunkiin ja työpaikan vaihtaminen toiselle paikkakunnalle on myös ketjussamme mahdollista.
Yhtiöissä kannustetaan myös kasvamaan ja kouluttautumaan uusiin tehtäviin.

Paras työpaikka logistiikka-alalla

Vähälä haluaa olla alan paras työpaikka ja sen eteen tehdään kovasti töitä. Toimintaa kehitetään systemaattisesti ja tavoitteellisesti. Vähälä on mukana Great Place to Work -ohjelmassa ja yhtiössäpanostetaan työntekijöiden hyvinvointiin. ”On tärkeää, että työntekijämme voivat. Silloin työ on turvallista tien päällä, omissa tiloissamme ja asiakkaidemme luona”, Holkko kiteyttää.

Vähälässä on koulutettu omia ja sopimusyrittäjien työntekijöitä jo 70-luvulta lähtien. Vuonna 2012 yhtiö loi oman koulutusorganisaation, Vähälä Academyn.

”Koulutamme itse ammattipätevyyspäiviä, jolloin voimme palata perusasioiden äärelle ja vahvistaa toimintakulttuuriamme sekä vastuullista vähäläläistä tekemistä. Uusiin tehtäviin kasvettaessa, olemme hyödyntäneet erilaisia kouluttautumismuotoja oppisopimuksesta rekrykoulutukseen”, Holkko summaa.

”Kyllä minä ihan käsi sydämellä voin sanoa, että olemme paras työpaikka logistiikka-alalla”, Holkko naurahtaa ja kannustaa tekemään työpaikkahakemuksen.

Avoimet työpaikat ja avoin hakemus
 
Vähälä Yhtiöt  

www.vahala.fi

Avoimet työpaikat: https://vahala.fi/meille-toihin/avoimet-tyopaikat/
Avoin hakemus: https://www.sympahr.net/public/pq.aspx?24a7c9a7

DB Schenker

www.dbschenker.fi

Avoimet työpaikat: Find Jobs – External Careers (Global) (deutschebahngroup.careers)
Avoin hakemus: Avoin hakemus DB Schenker Suomi (deutschebahngroup.careers)

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

WinNova – tutustu ensi vuoden Taitajiin

Teemalla #työniloa vuoden päästä Satakunnassa – Tervetulloo Porrii 16.-19.5.2022! Satakunnassa […]

GROHE mukana Taitaja-tapahtumassa

GROHE on perustettu vuonna 1936 ja on tänä päivänä Euroopan […]

Ammatilliset opettajat – tekijöiden taustalla!

Matka oman alan valtakunnan ykkösosaajaksi voi alkaa monella tapaa. Opettaja […]

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit

  • Lapin koulutuskeskus Redun logo. Linkki Redun verkkosivuille.
  • Ammattiopisto Lappian logo. Linkki Lappian verkkosivuille.
  • Koulutuskeskus Jedun logo. Linkki Jedun verkkosivuille.
  • Oulun Palvelualan Opiston logo. Linkki OPAO:n verkkosivuille.
  • Ammattiopisto Luovin logo. Linkki Luovin verkkosivuille.
  • Suomen Diakoniaopiston logo. Linkki Suomen Diakoniaopiston verkkosivuille.
  • Skills Finlandin logo, linkki Skills Finlandin verkkosivuille.