Ammatti, joka työllistää ja kehittyy – Ammatti, jossa työllistyt ja kehityt!

Puhtausala on jatkuvasti kehittyvä ala ja tarjoaa alan parissa työskenteleville näköalapaikan monissa eri työskentely-ympäristöissä. Alan kehittyminen vaatii myös ammattitaitoa, eikä ilman osaamista pärjää, vaikka monta kertaa kuvitellaan, että kaikkihan nyt siivota osaa! Työn tekemiseen on tullut myös vahvasti mukaan digitalisaation eri muodot sekä robotiikkaa helpottamaan ja keventämään työtä. Työntekijällä itsellä on myös mahdollisuus kehittää itseään, työtään ja jopa koko alaa, tuomalla omia ajatuksia rohkeasti esille. Puhtausalalla ja sen kehityksessä edelleenkin vain taivas on rajana!

Aina ei tulla ajatelleeksi, että puhtausala mahdollistaa muiden alojen työn teon. Esimerkiksi sairaalassa siivous leikkaussaleihin tehdään jokaisen leikkauksen jälkeen, ja kukapa muu siivouksen siellä tekee, kuin ammattitaitoinen puhtausalalle koulutettu henkilö. Myös hotelleissa huoneet olisivat vain yhden kerran käytössä ilman puhtaanapitoa tekeviä ammattilaisia, sillä kuka nyt vieraan henkilön nukkumaan sänkyyn haluaisi mennä nukkumaan. Myös erilaisten epidemioiden aikana ammattitaitoinen puhtaanapidon osaaminen korostuu, jotta osataan tehdä oikein ja riittävästi tarpeenmukaista siivousta. Tässä vain muutama esimerkki puhtausalan tärkeydestä.

Puhtausala kaipaa kovasti uusia ammattitaitoisia Taitajia ja työllistyminen on taattua Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinnosta valmistumisen jälkeen. Voi olla jopa valinnan vaikeus, kenen palvelukseen tai minkälaiseen kohteeseen ammattiin valmistunut lähtee töitä tekemään. Työssä ollessa työpäivät ovat vaihtelevia, eikä kahta samanlaista päivää tule vastaan, vaikka kuinka tekisi samaa työaluetta päivästä ja viikosta toiseen. Omalle työlle saa myös nopeasti vastinetta, kun oman työn jälki näkyy heti ja tilojen käyttäjät ovat tyytyväisiä. Puhtaanapitotehtävien lisäksi työtehtäviin voi sisältyä myös monenlaisia muita työtehtäviä, esimerkiksi kohteen keittiöllä tehtäviä töitä, kuten kokouskahvitusten valmistelua tai ruoanjakoa yms. Työkohteita on hyvin paljon erilaisia ja kaikille varmasti löytyy oma mukava ympäristö, jossa työtä tehdä. Työajat eri kohteissa ovat myös hyvin erilaisia ja niin aamuvirkuille, kuin yökyöpeleillekin oma sopiva kohde ja työaika on löydettävissä. Kohteet voivat olla mm. hotelleja, sairaaloita, toimistotiloja, koteja, päiväkoteja, kouluja, teollisuuslaitoksia tai rakennuskohteita. Yrittäjyys on myös mahdollista ammattiin valmistumisen jälkeen. Taitoa siis tarvitaan, jotta osataan soveltaa osaamista käytäntöön ja käytännössä vastaan tuleviin erilaisiin tilanteisiin.

Puhtausala on ala, jossa on monipuoliset etenemismahdollisuudet ja ovet aukenevat moneen suuntaan. Opiskelemalla esimerkiksi Lähiesimiestyön ammattitutkinnon ja Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinnon, saa pätevyyden ensin ohjaustehtäviin sekä erikoisammattitutkinnon kautta esim. esimiehen työtehtäviin, näitä koulutuksia muun muassa voi suorittaa oppisopimuksella oman työn ohella. Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinnon suoritettua on myös mahdollisuus hakeutua Restonomi AMK –opintoihin. Työkokemuksen ja kouluttautumisen kautta on myös mahdollista kouluttautua esimerkiksi alan ammatilliseksi opettajaksi, joka luotsaa tulevaisuuden ammattitaitoisia Taitajia!

Puhtausala on tekijälleen mahdollisuus, ja luo muille mahdollisuuden toimia!

Sirpa Liuska, Oulun Palvelualan Opisto

Blogin kirjoittaja on Puhdistuspalvelulajin lajivastaava Taitaja2021 Oulu -tapahtumassa ja kulkenut itse ammatillisen polun perustutkinnosta Restonomi AMK –opintojen kautta työelämään (siivooja, palveluohjaaja, palveluesimies, palvelupäällikkö) sekä työelämän vahvan kokemuksen jälkeen kouluttautunut ammatilliseksi opettajaksi sekä ammatilliseksi erityisopettajaksi ja työskennellyt pian 9 vuotta opettajana puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalla.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

WinNova – tutustu ensi vuoden Taitajiin

Teemalla #työniloa vuoden päästä Satakunnassa – Tervetulloo Porrii 16.-19.5.2022! Satakunnassa […]

GROHE mukana Taitaja-tapahtumassa

GROHE on perustettu vuonna 1936 ja on tänä päivänä Euroopan […]

Vastuullisuus ohjaa Vähälän toimintaa

Vähälä Yhtiöt on logistiikka-alan edelläkävijä Suomessa. Vuonna 1937 perustetusta yhden […]

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit

  • Lapin koulutuskeskus Redun logo. Linkki Redun verkkosivuille.
  • Ammattiopisto Lappian logo. Linkki Lappian verkkosivuille.
  • Koulutuskeskus Jedun logo. Linkki Jedun verkkosivuille.
  • Oulun Palvelualan Opiston logo. Linkki OPAO:n verkkosivuille.
  • Ammattiopisto Luovin logo. Linkki Luovin verkkosivuille.
  • Suomen Diakoniaopiston logo. Linkki Suomen Diakoniaopiston verkkosivuille.
  • Skills Finlandin logo, linkki Skills Finlandin verkkosivuille.