28.4.2021
Vatupassi: Työntekijä on ykkönen
Minimaalisen vähän nipotusta
Me Konevuokraamo Vatupassilla halutaan olla mukana Oulun Taitaja-kisoissa, koska haluamme olla kartalla tulevista alan ammattilaisista. Perheyritys Vatupassi on ollut olemassa jo vuodesta 1992 ja jos jotain ollaan näiden vuosien varrella opittu, niin arvostamaan meidän työntekijöitä. Siksi meitä kiinnostaa tutustua tuleviin huippukykyihin ja tukea teitä jo ennen työurien alkua. Tiedä, vaikka olisitte joskus meidän uusia työkavereita tai yhteistyökumppaneita!
Vatupassi on kotoisin Joensuusta, josta olemme laajentuneet Kuopioon, Jyväskylään, Nurmekseen ja viime vuonna myös Ouluun. Meidät tunnetaan ennen kaikkea perheyrityksenä, jonka toiminnassa ykkössijalla ovat ihmiset. Vuokraamon listalta löytyy toki yli tuhat vuokranimikettä maansiirtokoneista käsiporiin ja koneiden huollosta ja putsauksesta pidetään tarkasti huolta. Ykköshomma on kuitenkin ihmiset – asiakkaat ja työntekijät.
Työntekijä on ykkönen
Me ei olla se isoin yritys alalla, eikä sellaiseksi tulla. Siksi ollaan alusta saakka päätetty olla alan paras ja joustavin asiakaspalvelussa. Meidän mielestä hyvä asiakaspalvelu lähtee siitä, että työntekijät voivat hyvin. Me panostetaan siihen, että Vatupassilla on mukava olla töissä. Hyvä henki heijastuu myös asiakkaisiin. Me aina sanotaan uusille tulijoille, että on tarjolla minimaalisen vähän nipotusta ja turhantärkeyttä. Kaikki työntekijät kesähessuista myyntipäälliköön pääsevät kertomaan mielipiteensä ja otetaan ihan yhtä vakavasti.
Me tarjotaan työntekijöillemme esimerkiksi toimiva työterveyshuolto, vapaaehtoinen työkykyvakuutus ja maksetaan kuntobonusta. Lisäksi kustannetaan hierontaa ja fysikaalista hoitoa sekä kannustetaan taloudellisesti lopettamaan tupakointi ja osallistumaan urheilukilpailuihin.
Euroopan paras konevuokraamo
Meidän tavoite on olla Suomen paras konevuokraamo sekä alan paras työnantaja ja joustavin asiakaspalvelija. Ollaan selkeästi oikealla tiellä, sillä meidät valittiin viime kesänä Euroopan parhaaksi pieneksi konevuokraamoksi European Rental Awards 2020 -gaalassa. Vatupassi on ensimmäinen suomalainen yritys, jolle palkinto on myönnetty. Tuomariston mukaan voittoon vaikuttivat nimenomaan meidän järjestelmällinen panostaminen työntekijöiden hyvinvointiin, joustavaan asiakaspalveluun ja vastuullisuuteen sekä onnistunut liikevaihdon kasvattaminen.
Tällä tiellä jatketaan. Tulkaahan tutustumaan meidän toimintaan. Ja tsemppiä kisoihin kaikille!
Milla Tarnanen / Toimitusjohtaja Vatupassi
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
WinNova – tutustu ensi vuoden Taitajiin
Teemalla #työniloa vuoden päästä Satakunnassa – Tervetulloo Porrii 16.-19.5.2022! Satakunnassa […]
GROHE mukana Taitaja-tapahtumassa
GROHE on perustettu vuonna 1936 ja on tänä päivänä Euroopan […]
Vastuullisuus ohjaa Vähälän toimintaa
Vähälä Yhtiöt on logistiikka-alan edelläkävijä Suomessa. Vuonna 1937 perustetusta yhden […]